lauantai 29. marraskuuta 2014

Maastonmuutos!

Vihdoin kulkee. Maanantaina seikkailtiin pimeässä metsässä otsalampun kanssa ja Alma reippaili vauhdilla maaliin ja olisi melkein kiivennyt valkoisen paimenkoirauroon syliin, mutta malttoi kuitenkinilmaista niin, niin että sai nakkeja. Ihan vaan oli palauttava (ja Alman tapauksessa motivoiva) treeni.

Tänään tehtiin Munapirtin metsissä maastonvaihdos, reipas kilometrin jälki ja 
Alma suorastaa lensi kohti maalikoiraa, vaikka jälki oli hetken ehtinyt myös vanhentua. Aivan suoraan hiekkatietä, asvaltin yli, pitkin metsää ja polkuja. Ilmaisi jo hyvän matkan päästä, mutta kun en ollut satavarma en osannut oikea-aikaisesti palkata niin edettiin vielä kierrellen ja kaarrellen kohti maalikoiraa ja lopuksi saatiin selvä ilmaisu ja Alma sai taas nakkeja (nakit on nyt jostain syystä hip ja pop). Mukava metsäpäivä.

Maalikoirana kökötettiin metsässä, meinasi olla vaikiaa kun nähtiin iso metsäkanalintu (en tiedä mikä) ja kauempaa kulki kuulemma peuroja. Jäljet nähtiin paluumatkalla.




Alma kuuntelee, mikä siellä menee..?



keskiviikko 12. marraskuuta 2014

=) <-- Siinä on hymy

Emännän Angstista isolla AAlla on päästy yli, toistaiseksi.

Tänään treenit ja 600m tuore taajamajälki tuli tehtyä ihan nätillä ilmaisulla. Puolivälissä matkaa tuli jälleen himmailu&rapsutteluvaihe, (hyppäsi taas seuraajaa (&maalikoiran omistajaa) vasten) ja muutamia häiriöitä (koiria, polkupyörä, lenkkeilijä, metelöivä ukko, auton käynnistys ja rääkyvä kissa), mutta niistä jatkettiin ja kulma käytiin tarkistamassa aikakin kaukana ja laajassa kaaressa mutta Alma palasi jäljelle (eli nää kulmat näköjään menee pitkiksi). Ilmaisu tuli näköetäisyydellä maalikoirasta, katsoi minuun päin ja hyppäsi vasten. Ei meinannut kelvata palkaksi jääkaapista napattu savupalvimakkara (no ei ollut muuta). Ilme oli että "ja missä mun nakki on??"

Seurasi Iiris.

Kyllä kait tämä tästä taas alkaa kulkea, kun hoksasi, mistä kenkä puristaa. Emännän korvien välistä.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Oleellisten asioiden äärellä

Koiran kanssa oppii ennen kaikkea itsestään. Olen oppinut ymmärtämään, että olen pirskatin kilpailuhenkinen ihminen, vaikken sitä julkisesti myönnäkään. Olen oppinut, että kestän huonosti epätietoisuutta. Olen huomannut olevani kärsimätön ja vahvasti suorituskeskeinen.

Joo eli treeni ei tunnu kulkevan. En ymmärrä, mitä minun pitäisi kulloinkin tehdä ja miksi enkä osaa lukea koiraani. Olen suunnattoman turhautunut siitä, että emme ole saaneet listajälkiä suoritettua ja toiset meidän kanssa samaan aikaan aloittaneet porhaltaa jo jatkokurssilla. En ehdi ilmoittautua treeneihin, treeniajat ja paikat on ihan tyhmiä, tuulee, sataa ja on muutenkin ihan ärsyttävää. Kitsen ja kiukuttelen.

Ja sitten. Mikä onkaan tässä kaikessa oleellista? Miksi lähdin tähän mukaan alun perin?

En siksi, että mahdollisimman nopeasti, täydellisyyttä hipoen valmistumme etsintävalmiiksi koirakoksi pöpeliköihin rämpimään vaan siksi, että opin työskentelemään yhdessä koirani kanssa ja vietetään kivaa aikaa yhdessä. Jos kohta koira istuu kyllä suurimman osan aikaa paksissa, mikä on minulle vielä käsittelemätön dilemma.

Jossain vaiheessa matkaa on hämärtynyt tavoite. Tai onkohan sitä koskaan varsiaisesti ollutkaan...?

Omasta ammatista olen oppinut eniten. Mikä on oppimisessa tärkeää? Tavoite. Tavoite määrää keinot. Jos tavoite on hämärän peitossa, on vaikea reflektoida, mitä on oppinut ja mitä on vielä opittava edetäkseen kohti päämäärää. Tavoitteen pilkkominen välietapeiksi on myös aika oleellista. onnistumisen kokemukset ovat motivoitumiselle tärkeitä.

Mitä olen oppinut Almasta?

Tiedän, että sillä on loistava nenä. Mistä tiedän tämän? No ainakin siitä, että se liikkuu pääsääntöisesti oikeaan (maalikoiran) suuntaan.

Alma ei mielellään mene kovin lähelle maalikoiraa.

Alma osoittaa muille koirille olevansa vaaraton kääntämällä päätään toisesta poispäin ja nuuskimalla "muina koirina" maata.

Kun Alma ei tiedä, mihin suuntaan pitäisi mennä, se rapsuttaa itseään.

Kun Alma ilmaisee maalikoiran, se kääntyy katsomaan minua kohti ja lopulta tulee luokse ja istuu eteeni. (Ja hyppää rintaa vasten, etenkin nakkien toivossa...)

Jos se haistaa nakit, se ei lähde liikkeelle vaan istuu odottamaan nakkeja...

Mutta sitä en vielä tiedä, mitä se haukottelu tarkoittaa.

Ja useamman kerran se on tehnyt sen, että se kiertää jäljellä korkemmalle paikalle, missä se sitten nuuhkii. Miksi?