Tietysti reissu aloitettiin syömisellä, koko porukka oli nälkäisiä kuin sudet ja fajitakset sekä herkut teki kauppansa. Saunanlämmitys sujui perinteiseen tapaan: paljon paperia ja savua... Ennen saunaa päätettiin tehdä vielä iltahämärissä Jännä-retki läheiselle metsäautotielle (tuttavallisemmin käyttämään Alma pikku iltalenkillä). Hämärässä kaikki näytti tosi hämärältä ja vähän jännältä. Alma otti jossain kohtaa metsää jonkin hajun ja lähti pontevasti seuraamaan sitä. Onneksi olin varautunut lenkkiin jälkiliinalla ja pysyin jotenkuten koiran perässä. Saalista ei tällä kertaa saatu, koska ihmisväen vilkas mielikuvitus alkoi laukata aika hurjaa vauhtia. Lapset epäilivät nähneensä karhun. Todennäköisempää on, että iltahämärissä liikuskeli supikoira, joka pakeni meidän hunnilamaamme. Sen sijaan näimme pari lepakkoa! Aiheesta riemastuneena 3. luokkalainen kertoi kaverinsa kohdanneen kerran vesikauhuisen lepakon...
Takaisin mökillä Alma haukkui ilmeisesti rabieslepakoita tai sitten kurkia, jotka pitivät elämää kauempana pellolla, mutta melkoista mörköräksytystä oli ilta. Säestys tuli naapurin hirvikoirilta... Selkeästi juoksut ovat saaneet Alman vähän hermoheikoksi räksyksi.
Saunassa löydettiin laumasta desantti. Eliminoimme tunkeilijan välittömästi. Hirvikärpäset ei oo meidän kavereita.
Jossain vaiheessa yötä olemme ilmeisesti nukahtaneet, koska klo 06 aamulla heräsin siihen, että hunnilauma alkoi keräillä varusteitaan. Klo 09 mennessä totesimme, että lauma on varusteissaan, aamupalat syöty ja seikkailu voi jatkua.
Kävimme ensin tarkastamassa edellisillan jäljet, mutta emme löytäneet sen koommin karhua kuin supikoiraakaan. Tässä vaiheessa huomasin unohtaneeni kameran mökille. Päätimme oikaista metsän poikki tielle, se menikin kivasti peffamäkeä melkoisen tiheän kuusikon lävitse lähes pystysuoraa rinnettä, aika jännää kaikkien mielestä... Alma kulki hienosti. Tulin joukkion viimeisenä ja hetkeksikään Alma ei jättänyt minua näkyvistä, tarkkaili, että pääsen turvallisesti könyämään (=vierimään) alaspäin. Samalla se selvästi tarkkaili edempänä kulkevaa laumaamme.
Jatkoimme hieman helppokulkuisempaan maastoon ja löysimme kivan mustikkamättään, jossa nautimme eväitä: Jaffaa, nakkeja ja mustikoita...
Luulin, että tie veisi meidät kylän toiselle puolelle. Periaatteessa olin oikeassa. Meidän ja kylän toisen puolen välissä oli kuitenkin sähköpaimen, jota tietysti indianajoneshenkiset nuorukaiset testasivat ja pikkusen kuulemma pisteli, mutta ei niin paljon, että se olisi heitä pidätellyt. Sitä vaan ihmettelivät, että miten se lehmiä pidättelee?
Alma pääsi tutustumaan uuteen hajuun: sonta ja nautaeläin (lihakarjaa...). Oli erittäin kiinnostunut sonnasta (kuinkas muuten...) ja seisoi hienosti kun huomasi nautalauman laitumella. Päätimme kääntyä takaisin, koska emme arvanneet koiran kanssa lähteä kävelemään lehmälauman lävitse. Saattoi siellä olla muutama sonnikin.
Koska olisi ollut täysin tylsää ja seikkailutonta palata tietä pitkin sinne, mistä tultiin, päätimme oikaista hakkuuaukean ja sänkipellon kautta. Siinä välissä oli vaan heinäpelto/kesanto/mikälie nokkosvitikko, jonka lävitse jouduimme kulkemaan ja hyppäämään muutaman ojan yli. Tosi jännää, etenkin jos laskeutuu rähmälleen nokkospöheikköön.
Päästyämme vihdoin hengissä seikkailultamme mökille, kaikilla oli taas valtava nälkä, joten taas syötiin ja tapettiin hirvikärpäsiä, joita löytyi jokaisen päästä. Alma oli tässä vaiheessa aika tattis, hakeutui varjoon huilimaan. Tasan puoli tuntia se taisi huilata, kunnes oli taas valmis leikkimään. Saman verran taisi kestää junioreilta aikaa palautua, koska vilistivät melkein heti syötyään lähimetsään ison kallion päälle huhuilemaan.
Äidit sen sijaan alkoivat olla vähän raatoja :)
Kiitos Margelle & junioreille huisista seikkailureissusta ja otetaan uudestaan joku kerta!
Nyt on ihan pakko huilata!
Ja sitten jaksaa taas leikkiä...
Bongaa kaksi marakattia tästä kuvasta!
Puskaissa piileksi pari HepokattiHeikkiä
